Piti jo eilen soitella isälle sairaalaan, mutta se jotenkin jäi kiireen takia. Harmitti, mutta aamulla päätin että soitan linja-autosta työmatkalla.
Soitinkin sitten ja isä vaikutti paljon pirteämmältä mitä lauantaina, kun puhuttiin. Silloin vissiin oli aika kipeä sen dreenin laittamisen takia. Ja sanoi siitä nytkin puhelimessa, että kipeää on tehnyt, kun siitä katkesi tietysti lihaksia ja muuta sen takia.
Nyt isä puhui jo jonkun verran itse asiastakin ettei se ole vain sellaista, että kierretään sitä kuin kissa kuumaa puuroa. Sinänsä sairaudesta ei puhunut, mutta jutteli, että hoidoista pitäisi tulla tällä viikolla selvyyttä jne. Tänään olisi ollut kaiketi aika syöpälääkärille niistä juttelemaan, mutta kun nyt oli tuolla sairaalassa sisällä niin se jotenkin hoidetaan eri teitse. Näin ymmärsin.
Lauantaina kirurgi, joka oli tehny sen toimenpiteen isälleni niin oli kuulemma sanonut jotain sellaista, että hänen mielestään leikkaus saattaisi olla mahdollinen. Tämä kirurgi siis kaiketi sen leikkauksen tekee, jos sellainen tehdään ja isäni oli kertonut, että lääkärin mukaan ei voida leikata, mutta kirurgi oli asiasta kuulemma eri mieltä. Toivon tosiaan, että kirurgi ei ole puhunut mitään vain lämpimikseen ja herätellyt turhia toiveita. Itsellenikin tuli tosi hyvä mieli, kun kuulin asiasta, vaikka leikkauksesta toipuminen on varmasti kyllä raskasta sekin. Toivottavasti pian selviäisi muutenkin, että mikä on hoitosuunnitelma. Tälläinen epätietoisuudessa eläminen on kaikille tosi raskasta.
Mutta hyvä mieli tuli ja pitkästä aikaa menin jotenkin kevyemmällä mielellä töihin. Ongelma on edelleen sama ja se on olemassa, mutta keventää omaa oloa, kun ei ole joka hetki niin kova ahdistus ja taakka tunnu raskaana harteilla. Yritän muutenkin miettiä hiukan aktiivisemmin myös ihan muita juttuja. Aurinko on paistanut ihanan keväisesti ja on valoisampaa. Ystävänpäivä lähestyy ja sisustukseen saa miettiä keväisiä juttuja. Täytyy yrittää pysyä itsekin järjissään tämän kaiken keskellä. Luvassa on taatusti niitä synkeitäkin mietteitä vielä.
Niin kauan kuin on elämää, on toivoa!
Mallaani
voimia ja tsemppiä sinulle. toivon että isäsi paranee.
VastaaPoistaajatusten ulos päästäminen ja kirjoittaminen varmasti helpottaa, mietteet jäävät muuten pään sisälle ja ahdistavat.
toivoa on, vietä aikaa isäsi kanssa ja anna hänenkin jutella asiasta omaan tahtiinsa. kertomasi perusteella ollut aivan järkyttävä paukku hänellekin.
käyn jatkossakin lukemassa jos jaksat blogia jatkaa.
t. samaa läpikäyvä
Kiitos paljon sinulle! Sitä paranemista tässä toivotaan jokainen! :)
PoistaKirjoittaminen on aina ollut minulle aika luontainen tapa ja tykkään siitä. Sen takia tämä blogin tekeminen tuli mieleeni jo ihan heti kohta siellä, kun tämä asia tuli eteen.
Tuota tyyliä olen tässä koittanut nyt pitää, että annan isäni puhua omaan tahtiin asiasta ja soittelen usein. Nyt varmaan tulee käymäänkin, jos huomenna pääsee kotiin ja jos vointi on sellainen, että jaksaa liikkua. Ellei jaksa niin äkkiäkös me tästä sinne ajetaan sitten.
Sairastatko siis itse vai läheisesi? Voimia sinullekin!